Paikkarin torpan tuki ry

Paikkarin torpan tuki ry:n tarkoituksena on tukea Paikkarin torpan museotoiminnan ylläpitämistä ja kehittämistä sekä Elias Lönnrotin kansallisen ja kansainvälisen sivistys-, kulttuuri-, kotiseutu-, valistus- ja Suomen kaikinpuolisen kehittämisen perinteen vaalimista ja tukemista henkisesti ja taloudellisesti.

Hallitus

Puheenjohtajat 2021 - 2022
Risto Piekka, puheenjohtaja
Pekka Laaksonen, I varapuheenjohtaja, Kalevalaseura ry.
Eeva-Kaisa Linna, II varapuheenjohtaja, Karjalan Sivistysseura ry. 

Tuula Kuningas, varainhoitaja

Hallituksen jäsenet 

Timo Eränkö (Kaisa Rinne), Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät ry.
Carita Rosenberg-Wolff (Ulla Simell), Lojosamfundet rf.
Sari Lehtinen (Seppo Iivonen), Sampoyhdistys ry.
Simo Soininen (Lasse Lyytikäinen), Elias Lönnrot -seura ry.
Pertti Mustajoki (Matti Rautalahti), Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry.
Elina Selinheimo (Aila Nieminen), Kalevalaisten Naisten Liitto ry.

Sihteeri Esa Koskinen, Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät ry.
Taloudenhoitaja Tuula Kuningas

Kirja - Elias Lönnrot

Arkisto

Jäsenyhdistykset 2022

Elias Lönnrot-seura
Elias Lönnrot-säätiö
Kalevalaisten Naisten Liitto
Karjalan Sivistysseura
Lohjan Karjalaseura
Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät
Lojosamfundet
Sampoyhdistys
Sammatin nuorisoseura
Sammatin kokoomus
Suomalainen lääkäriseura Duodecim
Suomen Kirjailijaliitto

Tukijäseninä ovat:
Kalevalaseura
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS)
Suur-Seudun Osuuskauppa (SSO)

LOHJALLE POSTIMERKKI

Suomessa on käytössä pääsääntöisesti kahdenlaisia postimerkkejä. On Postin tekemiä virallisia ja vuodesta 2003 lähtien omakuvamerkkejä. Jälkimmäisistä postimerkkiluettelossa on noteerattu vain lähinnä kaupunkien itse teettämät merkit. Myös Lohjan kaupungilla on näitä omakuvamerkkejä.

Posti on julkaissut vuosikymmenten varrella lukuisia kaupunkimerkkejä näiden täyttäessä ”ympyriäisiä” vuosia. Ensimmäisenä oli Turku v 1929 sen täyttäessä 700 vuotta. Vuonna 1948 oman merkkinsä saivat Porvoo 600- ja Tammisaari 400-vuotistaipaleiltaan. Pienin juhlavuosien lukumäärä on Lahdella, koska se onnistui saamaan sen 50-vuotispäivänään vuonna 1955. Ehkä sillä ennakoitiin kolmen vuoden päästä järjestettäviä hiihdon MM-kisoja. Helsinki on saanut näitä juhlamerkkejä useampaankin kertaan, viimeksi v 2000 täyttäessään 450 vuotta. Yhteensä näitä kaupunkien juhlamerkkejä on kolmisenkymmentä. Mikäli Lohja saisi oman merkkinsä, se olisi ikätilastossa toisena.

Postimerkeissä löytyy koko joukko sellaisia, joissa esitellään kaupunkien merkittäviä rakennuksia tai niiden luonnonkauneuksia. Näitä on julkaistu ns. yleismerkkeinä ja Eurooppa- tai Pohjola-merkkeinä.

Tietämäni mukaan Lohja on anonut juhlavuotensa kunniaksi omaa postimerkkiä. Asiassa aloitteellinen on ollut ainakin Yhteiskoulun alumni-yhdistys. Postimerkin saaminen on merkittävä kunnian- ja arvonosoitus. Mutta se on samalla aikamoinen media-valtti, koska tällaisten erikoismerkkien painosmäärä on ollut viime vuosina miljoonasta ylöspäin. Se on mahtava määrä. Merkki lisää kaupungin tunnettuisuutta ja varmasti myöskin nostaa asukkaittensa omanarvon tunnetta. On vaikea löytää yhtä tehokasta ja niin monia tavoittavaa keinoa kuin oma postimerkki olisi.

Toivon, että Lohjan kaupunki tekee riittävästi taustatyötä postimerkin saamiseksi, koska sen saaminen ei ole välttämättä itsestään selvä. Hakijoita on vuosittain paljon. Postin julkaisupolitiikassa historialla ei viimeisinä vuosikymmeninä ole ollut samaa asemaa kuin aiemmin. Postikin juoksee muotivirtausten mukaan. Juuri historia ja luonto ovatkin Lohjan valtteja erityisesti vuodesta 2009 tapahtuneiden kuntaliitosten jälkeen.

Risto Piekka
Paikkarin torpan tuki ry
Puheenjohtaja

LU 31.08.2022

         

YLIOPPILASLAKKI JA ELIAS

 

Ensinnä: Mitä parhaimmat onnitteluni uusille valkolakin saaneille.

Otsikkoni voi ihmetyttää monia. Mitä tekemistä Elias Lönnrotilla on sen kanssa? Olen innokas Suomen historian lukija ja erityisesti olen halunnut perehtyä monitietäjän ja -osaajan Eliaksen elämään ja toimintaan. Luin Matti Klingen 1960-luvulla ilmestyneen neliosaisen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historian. Sieltä löysin mielenkiintoisen kertomuksen, jota olen täydentänyt muilla aikakautta käsittelevillä lähteillä.

Venäjän tsaari Nikolai I – tsaarina 1825-55 - määräsi aikanaan, että ylioppilailla pitää olla sininen sotilaallinen univormu. Syynä oli, että mahdollisissa tappeluissa he erottuisivat muista. Tsaarin kuoleman jälkeen luovuttiin asusta sen kalleuden vuoksi ja jäljelle jäi vain lakki.

Ruotsissa ylioppilailla oli valkolakki. Sieltä, lähinnä Uppsalasta idea tuli Suomeen. Vuonna 1865 neljä Helsingin yliopiston opiskelijaa tilasi valkosamettisen ylioppilaslakin. Kun tarvittavaa materiaalia ei löytynyt, pyysivät tilaajat valmistajatarta, neiti Maria Grabea tilaamaan sitä Uppsalasta. Tämä alkuperäinen valkea sametti oli myöhemmin käytettyä huomattavasti ohuempaa. Lyyraksi tuli Helsingin yliopiston Apollo-lyyra.

Vappuna 1866 uusmaalaisilla opiskelijoilla oli jo runsaat 50 valkolakkia. Nälkävuonna 1867 vappujuhlia ei pidetty, mutta lakkeja ostettiin noin sata. Seuraavana vuonna määrä kaksinkertaistui ja samalla lakin käyttö yleistyi mm Jyväskylässä. Vähitellen myös yleistyi lakin sininen vuori. Lakki oli sinivalkoisuuden symboli.

Lakki sai eräänlaisen vahvistuksen, kun tsaari Aleksanteri II kiinnitti siihen huomionsa vieraillessaan Helsingissä ja piti sitä kauniina. Valkolakkia surunauhoin ylioppilaat käyttivät myös J.L. Runebergin hautajaisissa 1877.

Keväällä 1882 neiti Grape saavutti ennätyksensä myydessään Elias Lönnrotin 80-vuotisjuhlan aattona 400 valkoista lakkia. Samana vuonna myös promovendit (promootioon osallistuvat maisterit ja tohtorit) päättivät käyttää tätä päähinettä.  Tällöin voidaan katsoa sen käytön lopullisesti vakiintuneen. Neiti Grabe kertoi myös valmistaneensa ”kunnialakit” E. Lönnrotille, J.L. Runebergille, J.V. Snellmanille, Z. Topeliukselle ja F. Cygnaeukselle ja piti Uusmaalaista osakuntaa valkolakin varsinaisena juurruttajana.

Vuosikymmenten aikana valkolakin käyttäminen on kokenut moninaisia vaiheita. Aina 1950-luvulle sitä käytettiin vapusta syksyyn. Kansan yksituumaisuus näkyy valokuvissa syksyllä 1939 YH:n aikana linnoitustöissä. Mutta on ollut ankeitakin aikoja. Opiskelin Helsingin yliopistossa 1967-71.

Se aika ja muutama vuosi lisäksi oli yliopistossa stalinismin pahinta aikaa. Silloin valkolakki oli halveksittu. Osa käyttäjistä koki jopa fyysistä väkivaltaa barrikadistalinistien toimesta. Onneksi tuo ilmiö kesti vain alle kymmenen vuotta.
Nyt valkolakki on taas kunniassaan. Hieno asia!

Risto Piekka
Paikkarin torpan tuki ry
Puheenjohtaja

Länsi Uusimaa 21.06.2022