Paikkarin torpan historiaa

Paikkarin torppa on merkittävän suurmiehemme Elias Lönnrotin syntymäkoti. Torpan rakensi noin vuonna 1800 Eliaksen isä Fredrik Johan Lönnrot.

Torppa on tyypillinen länsisuomalainen vähävaraisen väen koti. Se on kooltaan pieni ja myös matala sekä sisustukseltaan vaatimaton. Torppa sijaitsee luonnonkauniin Valkjärven rannalla. Alkuaan sen nimenä olikin Valkjärven torppa, mutta Zakarias Topelius risti Maamme-kirjassaan sen Paikkarin torpaksi. Perusteena oli, että torppa oli rakennettu Paikkari-nimisen sotilasvirkamiestalon maille. Varsin nopeasti kaikki omaksuivat uuden nimen.

Lönnrotin syntyessä torppa oli nykyistä pienempi. Tänään torpassa oleva päätykamari on Eliaksen vanhimman veljen Henrikin rakentama, joka osti torpan isältään v 1825 ja asui siinä perheineen kuolemaansa asti v 1838. Torppa oli Lönnrotin suvulla aina vuoteen 1875 asti. Vieraissa käsissä mökki pääsi pahasti rappeutumaan. Se oli jo tuolloin matkailukohde, mutta valvomattomana matkailijat yöpyivät siellä ja veivät mennessään kaikenlaista matkamuistoina. Se oli hetken jopa purku-uhan alainen.

Hyvin pian Elias Lönnrotin kuoleman jälkeen syntyi ajatus torpan säilyttämisestä jälkipolville sen alkuperäisessä asussa. Sammatin kuntakokous anoi vuonna 1887, että valtio ottaisi torpan hoitaakseen. Senaatti päättikin vuonna 1899 ottaa torpan valtion haltuun ”säilyttääkseen sen muistona tämän suurmiehen varhaisista vaiheista”.

Mihinkään korjaustöihin ei oltu ryhdytty, kunnes professori Theodor Homén hankki valtion varoista avustuksen torpan kunnostusta varten. Miina Lönnrot, joka oli toiminut Eliaksen taloudenhoitajana vuosina 1954-1884, hankki Paikkarin torppaan alkuperäista kalustoa, ja osa tehtiin käsityönä Miinan ohjeiden mmukaan.

Torppa oli valtion omistama, mutta sen käytöstä vastasi Suomen Matkailijayhdistys, muutaman vuoden myös Sammatin kunta. Vasta vuonna 1928 saatiin aikaan ratkaisu, jonka mukaan torppa sitä ympäröivine alueineen tuli Museoviraston haltuun (silloinen Muinaistieteellinen toimikunta).

Paikkarin torppa on vuosikymmenten aikana kokenut nousu- ja laskukausia. Kävijämäärät olivat korkeimmillaan 1930-luvulla. Sen jälkeen on tapahtunut hiipumista. Toisaalta Paikkarin torpan tunnetuksitekemistä myös vältettiin. Syksyllä 2011 Museovirasto lopetti Paikkarin torpan museotoiminnan. Se kyettiin turvaamaan kesäaikana Lohjan kaupungin ja vapaaehtoisten voimin.

Syksyllä 2012 perustettiin Paikkarin torpan tuki ry. Sen tavoitteena on tukea henkisesti ja taloudellisesti torpan museotoiminnan säilymistä ja kehittämistä samoin kuin Elias Lönnrotin mittavan elämäntyön arvostuksen säilymistä ja vahvistumista. Tällä hetkellä Museovirasto, Lohjan kaupunki ja Paikkarin torpan tuki yhdessä suunnittelevat kehittämistoimia.

Paikkarin torpan alue muodostuu seuraavasta kokonaisuudesta: Lönnrotin syntymäkoti, Lönnrotin patsas, 1920-luvulta oleva matkailumaja, aitta, talousrakennus ja Sampomäki. Aivan vieressä on Lönnrotin perheen taloudenhoitajana toimineen Eliaksen vanhimman veljen tyttären Miinan mökki ja neljän kilometrin etäisyydellä Lammin talo.

Paikkarin torppaa alettiin korjata ja kunnostaa vuonna 1895
Kuvassa työmestari Oskari Kivistö, Akseli Gallen-Kallela ja arkeologi Juhani Rinne Paikkarin torpalla 1920-luvulla

Kuvat: Museovirasto
Bonin, Volker von, 1960-luku
Tirilä, Soile, 2001